Ulfast

02.11.2026

Ihmisrakas Ulfast etsii omaa kotia, ihmistä ja rentoa lajiseuraa!!
Ulfast, lempinimeltään Uffe, on koiras (oletettu), pirteä, utelias ja todella hellyydenkipeä neitokakadu herra, joka hakee mielellään ihmisen huomiota ja rapsutuksia sekä osaa tulla hienosti kutsusta luokse. 

Uffe on rauhallinen ja vahvasti ihmisseuraan leimautunut, joka on kotihoidossa ollessaan suhtautunut muita lintuja kohtaan hieman varautuneesti, joten uudelta kodilta toivotaan ensisijaisesti rauhallista lajiseuraa ja pehmeää aloitusta ystävystymiselle. 

Uffe tykkää kovasti tutkia paikkoja ja käyttää nokkaansa niin leluihin kuin pöydän reunoihinkin, joten uudessa kodissa on hyvä olla tarjolla runsaasti luvallista pureskeltavaa ja puuhasteltavaa. 

Ruoaksi maistuvat erinomaisesti pelletti- ja siemenseos sekä vihreät tuoreruoat. Uffella on äskettäin ollut sulkasato ja se on tällä hetkellä hieman hormonaalinen, mikä on hyvä huomioida uuteen kotiin siirryttäessä. 

Kotihoitoon tullessaan Uffella oli varpaissaan kuoliota, jotka ovat parantuneet hienosti, mutta jalkojen säästämiseksi uudessa kodissa on kuitenkin hyvä suosia pehmeitä luonnon oksia ja ottaa huomioon, ettei herra kävele liikaa kovilla pinnoilla.

____________________________________________________

!! Huomioithan, että emme pysty aina luvata 100% varmuutta kaikkien lintuyksilöiden sukupuolien määrittämiseen tai tarkkaan ikään. Jos linnun sukupuolta ei pysty määritellä linnun höyhenpuvusta, pyrimme arvioimaan yksilön sukupuolen sen lajille tyypillisen käytöksen perusteella. Tällaisissa tapauksissa sukupuolen määritys ei ole kuitenkaan koskaan täysin varma.

Otathan yhteyttä lähettämällä meille adoptiolomakkeen, jossa kerrot itsestäsi ja valmiuksistasi toivottaa neitokakadut osaksi perhettäsi ja kotiasi: https://helpparrot.fi/haluan-adoptoida/


Share