Tipi 

05.05.2025

Hohtavan oranssi Tipi on arvonsa tunteva ja luonteeltaan hieman tulisempi herra, josta syystä suosittelemme ettei tulevassa kodissa olisi toisia tuliluonteisia koiraita, joiden kanssa saattaisi syntyä kiistaa. Tästä huolimatta Tipin ja sijaiskotiparven suhtautuminen ihmisiin on sen sijaan suopeaa ja rentoa.

Tipi menetti pitkäaikaisen puolisonsa Tintin hiljattain (kesäkuu 2025) sijaiskodissa oloaikana, joten totuttelu uuteen arkikuvioon ja toivon mukaan uusiin sopiviin kavereihin on edessä. Paras lähtökohta uudessa kodissa tutustumiselle olisi aluksi pienen välimatkan eli erillisen häkin ja omien lentovuorojen kautta totuttelemalla. 
Tällä hetkellä Tipi on kyllä jo hieman kaverustunut sijaiskotiparven lajitovereiden kanssa, vaikka toistaiseksi Tipin adoptointi myös yksinään on mahdollista, jos ajattelette teiltä löytyvän sopivia kaveriehdokkaita yhdelle reippaalle pojalle.

"Edellisessä elämässään" Tipillä on ollut puolisonsa kanssa myös kolme poikasta (josta syystä linnun sukupuoli on varsin varmassa tiedossa) mutta kuten kaikkien yhdistykseltä adoptoitujen lintujen tapauksessa, emme luovuta lintuja jos suunnitteilla on pesittäminen.

____________________________________________________

!! Huomioithan, että emme pysty aina luvata 100% varmuutta kaikkien lintuyksilöiden sukupuolien määrittämiseen tai tarkkaan ikään. Jos linnun sukupuolta ei pysty määritellä linnun höyhenpuvusta, pyrimme arvioimaan yksilön sukupuolen sen lajille tyypillisen käytöksen perusteella. Tällaisissa tapauksissa sukupuolen määritys ei ole kuitenkaan koskaan täysin varma. 

Otathan yhteyttä lähettämällä meille adoptiolomakkeen, jossa kerrot itsestäsi ja valmiuksistasi toivottaa kanarialinnun osaksi perhettäsi ja kotiasi: https://helpparrot.fi/haluan-adoptoida/