Bea & Ada

30.04.2025

Keltakasvoinen Ada ja valkokasvoinen Bea ovat aktiivisia ja leikkisiä pieniä lintuja. Sijaiskodissa ollessaan Ada on osoittautunut rohkeaksi ja sosiaaliseksi touhottajaksi, joka on koko ajan liikkeessä. Lintu rakastaa touhata sijaiskodin undulaattiparven kanssa yhdessä ja selkeästi nauttii parvielämästä. Kuten valokuvissa esiintyvien, oransseiksi värjääntyneiden kasvohöyhen perusteella on kenties pääteltävissä, on porkkana yksi Adan lempiherkuista.

Bea on kaksikon hieman harkitsevampi osapuoli mutta hänkään ei jää yhtään kakkoseksi, mitä tulee leikkisyyteen, tutkimiseen ja kiipeilyyn. Molemmat linnuista rakastavat lennellä paljon vapaana häkin ulkopuolella ja isommassa parvessa eläminen on ollut heille mieliksi. Ada ja Bea tulivat yhdistykselle yhdessä Kaken ja Maken kanssa, eivätkä kaverukset varmasti pistäisi pahakseen, jos koko nelikko löytäisi yhden yhteisen kodin, missä yhteiselo voisi edelleen jatkua koko porukalla. 

Lintujen vahanahan sävyn perusteella arvioimme lintujen olevan naaraita. Emme tiedä lintujen tarkkaa ikää mutta arvioimme niiden olevan nuoria. Tämä on kuitenkin vain arvio. 

____________________________________________________

!! Huomioithan, että emme pysty aina luvata 100% varmuutta kaikkien lintuyksilöiden sukupuolien määrittämiseen tai tarkkaan ikään. Jos linnun sukupuolta ei pysty määritellä linnun höyhenpuvusta, pyrimme arvioimaan yksilön sukupuolen sen lajille tyypillisen käytöksen perusteella. Tällaisissa tapauksissa sukupuolen määritys ei ole kuitenkaan koskaan täysin varma. 

Otathan yhteyttä lähettämällä meille adoptiolomakkeen, jossa kerrot itsestäsi ja valmiuksistasi toivottaa undulaatteja osaksi perhettäsi ja kotiasi: https://helpparrot.fi/haluan-adoptoida/