Kulkuri

Laulavainen Kulkuri on nykyisen, pääosin iäkkäimmistä linnuista koostuvan sijaiskotiparvensa aktiivisimpia lintuja, vaikka veteleekin myös mielellään pitkiä tirsoja muun porukan kanssa. Hän elelee tällä hetkellä sijaiskodissa neljän muun neitokakadun kanssa ja jutustelee heidän kanssaan ahkerasti.
Kulkuri kuuluu myös porukan äänekkäämpiin yksilöihin ja yleensä, kun kuuluu ääntä, se on todennäköisesti Kulkurin ääni. Kotihoitajan kertoman mukaan Kulkuri yrittää välillä vähän saada muihin kavereihin eloa menemällä ihan viereen hoilottamaan. Siitäkin huolimatta, että kaveri saattaa olla juuri nokosilla.
Kulkuri tuli yhdistykselle lokakuussa 2022 eläinsuojelutapauksena ja hänet adoptoitiin helmikuussa 2023 uuteen kotiinsa kumppaninsa Kaunottaren kanssa. Kulkuri palautui yhdistykselle tammikuussa 2025 itsestään riippumattomista syistä etsimään uutta kotia.
Linnulta puuttui jo yhdistykselle vuonna 2022 tullessaan höyheniä eikä höyhenpuvun tilanne ole korjautunut vuosien aikana, minkä perusteella voidaan olettaa, että se ei tule koskaan palautumaan alkuperäiseen loistoonsa. Edellisessä elämässään Kulkuri eli neitokakadun tarpeisiin sopimattoman pienessä häkissä, ilman mahdollisuutta lentää vapaana. Olosuhteet aiheuttivat Kulkurille stressipohjaista sulkien nyppimistä. Nyppimisen ei ole kuitenkaan havaittu enää jatkuvan edellisessä kodissaan, jossa Kulkurilla oli sen tarpeita vastaavat olosuhteet, eikä myöskään sijaiskodissa olon aikana.
Arvioidemme mukaan Kulkuri on yli 10 vuotta vanha koiras.
Kulkuria vielä hieman jännittää ihmisen kädet ja hän mielellään väistää niitä, kun kotihoitaja vaihtaa ruokakuppeja. Uudelta kodilta toivotaankin kärsivällisyyttä ja halua toimia lintulähtöisesti luottamuksen rakentamisen kanssa.
Otathan yhteyttä lähettämällä meille adoptiolomakkeen, jossa kerrot itsestäsi ja valmiuksistasi toivottaa neitokakaduja osaksi perhettäsi ja kotiasi: https://helpparrot.fi/haluan-adoptoida/