Allie

05.05.2025

Taitava lauluniekka, komea ja rohkea. Näin voisi kuvailla kellertävällä höyhenpuvullaan ihastuttavaa Allieta. Alliella vasemman jalan takavarvas on jäykistynyt sillä tavalla, että lintu ei saa aina kunnolla kiinni varsinkaan ohuista orsista. Uudessa kodissa tulisikin olla aina tarjolla riittävän paksuja ja karheapintaisia orsia, että Alliella olisi turvallisia pintoja, joilla levätä. 

Emme valitettavasti tiedä Allien ikää tai taustoja tarkasti, sillä hän tuli yhdistykselle syyskuussa 2024 eläinsuojelutapauksena. Allie adoptoitiin uuteen kotiin joulukuussa 2024 mutta hän palautui yhdistykselle huhtikuussa 2025 linnusta itsestään riippumattomista syistä etsimään uutta kotia. Allien laulutaitojen perusteella arvioisimme hänen olevan koiras. 

Allie etsii kotia, jossa hänellä olisi mahdollisuus elää kanarialintuseurassa. 

____________________________________________________

!! Huomioithan, että emme pysty aina luvata 100% varmuutta kaikkien lintuyksilöiden sukupuolien määrittämiseen tai tarkkaan ikään. Jos linnun sukupuolta ei pysty määritellä linnun höyhenpuvusta, pyrimme arvioimaan yksilön sukupuolen sen lajille tyypillisen käytöksen perusteella. Tällaisissa tapauksissa sukupuolen määritys ei ole kuitenkaan koskaan täysin varma. 

Otathan yhteyttä lähettämällä meille adoptiolomakkeen, jossa kerrot itsestäsi ja valmiuksistasi toivottaa kanarialinnun osaksi perhettäsi ja kotiasi: https://helpparrot.fi/haluan-adoptoida/